Voi Bertsa veit sydämeni!

No mutta hallo! Berliinistä tultu kotiin jo alkuviikosta ja olihan kyllä upea paikka. Kaiken hypetyksen arvoinen todellakin! Kevät on ollut tosi raskas ja jotenkin toi reissu nyt sitten osoittautui semmoseksi kevään summaajaksi ja kesän aloittajaksi. Huomaan nyt olevani kyllä todella väsynyt, vähän kuin jonkun raskaan tentin jälkeen iskee hedari, mutta pidemmässä mittakaavassa ikäänkuin.

Vaan kyllä Berliini kokonaisuudessaan piristi ihan hurjasti ja kummasti taas jaksaa arkea pyöritellä, kun sai tehdä jotain ihan muuta hetken ja ottaa pikku pesäeron työkoneesta. Ja kerkeshän tossa ajassa tulemaan ihan hurja ikäväkin jo mun poitsuja, mutta Niilalla ja iskämiehellä oli mennyt täällä kahdestaan aivan älyttömän hyvin, niin eipä mamillekaan siellä maailmalla mitään itkuparkuja tullut. Näin Berliinissä rakkaan belgian "siskoni" Hannan ja miehensä ja oli kyllä aivan hurjan hauskaa. Ei olla nähty melkeen pariin vuoteen, niin oli ihan tosi kliffaa päästä vähän humpalle yhdessä. Meillä aina hommat jatkuu just siitä mihin on jäänytkin, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. (Eiks ni Hanna?)

Ai että miten nautinkaan Berliinissä auringosta ja siitä kaikesta valosta. Ihanaa kun täälläkin on tällä viikolla välissä paistanut arska jo tosi lämpimästikin. Kummasti kyllä tulee lisää virtaa kun ilma on nätti.

Lisää virtaa ehdottomasti tuo myös Niilan ihan mahtavasti alkanut päiväkoti. Tällä viikolla Niila ei ole juurikaan enää edes itkenyt kun ollaan Jarkon kanssa vuoroin häntä päikkyyn kiikutettu. En olis ikänä uskaltanut toivoa edes hurjimmissa haaveissani, että tää sujuisi kaikkien osalta näin hirveen hyvin. Oon ihan super ylpeä Niilasta, mutta hei myös itsestäni ja Jarkosta. Ollaan kaikki osattu ottaa tämä uusi elämänvaihe tosi rennoin rantein ja rohkein mielin. Hyvä meijän tiimi!

Tää oli nyt vähän tällainen kiireinen summauspostaus, sillä nyt tarvii kiiruhtaa jo laittautumaan:  tänään luvassa serkun häät! Mutta heitän tähän loppuun muutamia kuvia Berliinistä ja pienen listan, koska rakastanhan listoja! Myöhemmin tulee myös esittelypostaus, mitä kaikkea siistiä shoppailin, kuvareportaasi Bertsan katutaiteesta ja mahdollisesti toinen tällainen sekalaisen seurakunnan kuvapostaus. Oikein kivaa viikonloppua kaikille!

Mannan Bertsassa parasta -lista:

• Moni asia on edullisempaa kuin Suomessa, kuten ruoka, juomat...kaikki!
• Madame tussauds berlin - vahamuseo. Tapasin vihdoin ihanan E.T:n ja yllärinä paikalla oli myös r2d2 
• Suklaaaa nams! Ritter Sportin myymälä keskustassa oli huikea.
• Kivat erikoiset raflat kuten Kartoffelkeller , jonka kaikissa ruuissa oli perunaa.
• Boheemi meininki Mittessä, hurjan ihania katukahviloita, paljon nuoria ihmisiä, hyvä meno.
• Jättikirppis -tapahtuma Mauerparkissa joka sunnuntai. Ihan must see -juttu. Ei voi puhua mistään pikku kirpparitapahtumasta, vaan paremminkin vanhan ja uuden tavaran markkinoista höystettynä festaritunnelmalla. Äkkigooglauksella esim Pupulandiassa on esitelty ko tapahtuma melko kivasti täällä.
• Katutaide. Toiden toistaan hienompia seinämaalauksia on joka puolella. Berliini on mielettömän värikäs kaupunki, siellä kyllä ihmismieli inspiroituu!
• Todella toimiva metro- eli Ubahn ja Sbahn - verkosto
• Ystävälliset paikalliset ja se että englannilla pärjäsi oikein hyvin koko reissun.
• Tunne, että tänne haluan tulla ehdottomasti toistekin. 

Feel Berlin!

Noniin se olis ihmiset rakkaat sellainen homma, että tää mimmi lähtee muutaman tunnin päästä Berliiniin! Jännittää, hirvittää, riemastuttaa, kutkuttaa ja vähän itkettääkin. En ole viikonloppua pidempää aikaa ollut Niilasta erossa aiemmin. Nyt ollaan reissussa maanantaihin asti ja maanantainakin olen kotona vasta niin, että Niila pikku lintusein on jo nukkumassa. Hurjaa!
Mutta on kyllä niin upea reissu tulossa, että ei parane surkutella nyt yhtään.

Mukaan lähtee paras reissuseura, eli jo useamman reissun nähnyt kolmen muijan matkatiimi: Minä, Janet ja Raisa.Tällä erää vapaalle taskupaikalle lähtee mukaan myös matkustamisesta kiinnostunut nautaeläin Hertta! Voit seurata meidän ja Hertan kommelluksia Berliinissä instagramista tai jos et siellä vielä ole, niin mun instagram -kuvat näkyy tossa oikeella sivupalkissa. Siihen niitä päivittyy sitä mukaa kun uusia lisään. Eli kurkkikaapas sitä. Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.

Berliinissä tapaamme myös jälleen mun maailman ihanimman "belgia siskon" Hannan ja miehensä Anskun. Ihan uskomatonta, mutta oltiin buukattu kumpainenkin Berliinin reissut samalle ajalle ihan sattumalta. Ihan paras juttu!

Vaan nyt on mentävä höyryymään vielä noitten matkatavaroitten pariin, siispä hyvää reissua mulle ja ihanaa loppuviikkoa teille kaikille!

Tässä meidän matkabiisi: Feel Berlin!

Päiväkotituulet

On ollut tosi jännä viikko. On ollut uusia jänniä töitä ja jälleen hykerryttävä ja innostuttava luovuuslabra, vaan yksi asia on kyllä ollut vahvasti päälimmäisenä, nimittäin se Niilan päiväkodin aloitus.

Maanaina oltiin siis tutustumassa muutama tunti yhdessä, mutta koska kaikki meni tosi hyvin päätettiin yhdessä Niilan hoitotädin kanssa, että tiistaina mami saa lähtee pakertamaan duunia heti ja Niila jää tätien kanssa syömään aamupuurot. Kotiin haetaan sitten klo 14:30 välipalan jälkeen.

Tiistai sitten koitti ja aamulla selvästi jännitys alkoi hiipimään mahanpohjaan. Sinne myö saapasteltiin päiväkodille. Eteisessä riisuttiin ulkovaatteet ja tehtiin muuta valmistelut. Sitten pitikin mennä jo viemään Niila leikkihuoneeseen. Pakko tunnustaa että tässä vaiheessa kyllä jännitti kovin.

Nyt se olisi sitten edessä, että Niila, joka ei juuri muuaalla ole ollut vielä hoidossa kuin mummolassa ja Mirkku murusella, jää sinne koko päiväksi vieraitten ihmisten kanssa. Vein Niilan muitten lasten sekaan ja nopeasti halasin ja kerroin, että äiti menee töihin ja tulee päivällä. Näin olin sen etukäteen suunnitellut. Niila alkoi karjumaan kuin pieni hyena. Minä päättäväisesti pysyin suunnitelmassa ja livahdin kiireen vilkkaa eteiseen, vaan erehdyin katsomaan taakseni: siellä se äitin pieni pikkulintu katsoi mua vedet silmissä ja karjui hoitajan sylissä. Pakko sanoa, että ulos kun pääsin niin kyllä siinä kyyneltä silmään pukkasi (mutta hei en sentään vollottanut suureen ääneen kuten kaverit oli pelotellut). Harmittaahan se nähdä että omalla pienellä on paha mieli. Mutta ei auttanut kun mennä kotiin tekemään töitä.

Kotona työhuoneessa istuin teekuppi kädessä. Olo oli pöllämystynyt. Mitä tapahtuu. Tässäkö sitä ollaan ja ihan luvan kanssa ja rauhassa sais töitä tehdä. Jokin hassu rentous laskeutui mieleeni. Jotenkin tiesin, että Niilalla on kaikki päikyssä ihan loistavasti, on se sen verran...no Niila! Sellainen rohkea tättärä. Starttasin duunit ja sain niitä tehtyä hurjan tehokaasti. Ihan kuin koko 1,5 vuoden kotiäippäily olisin kerännyt näppeihin jotain malttamatonta työbuustia ja hommat vaan soljui eteenpäin, siitäkin huolimatta että facebook ahkerasti muistutteli olemassaolostaan koko päivän. Tosi hyvä fiilis jäi ekan työpäivän jälkeen ja tuli tunne, että hitsi tähänhän vois taas tottua, työläisen elämään. Vaan myönnettäköön, että olin kyllä jo 14:15 päikyn ruokalassa silittelemässä välipalaksi rahkaa ja omenapiirakkaa maiskuttelevan pikkuiseni pitkiä kutreja.

Niilan päivä oli mennyt mallikkaasti. Itkut itkettiin aamulla, mutta muu päivä oli mennyt iloisesti puuhastellen, hyvin syöden ja sikeästi ennätyspäikkäreitä nukkuen. Olin ehkä maailman onnellisin äiti. Keskiviikko sujui aivan samalla kaavalla, joskin aamulla itku ei enää äitiä niin pahasti riipaissut, koska osasin erottaa siitä jo Niilalle tyypillistä komennusta, eikä niinkään lohdutonta hätää. Itku loppui jo kun pääsin eteisen oven taa.

Voiko tämä tosiaan mennä meillä kummallakin näin helposti? Koska tällä hetkellä tuntuu, että vaikka tulis mitä huonoja aamuja tai kokonaisa päiviä, niin ollaan kumpikin kokonaisuudessaan tosi sinut tän uuden tilanteen kanssa. Niilalla on hauskaa kun elämään putkahti kertaheitolla kymmenen uutta kaveria ja jänniä päiväpuuhia, uusia turvallisia aikuisia ja uusia elämyksiä. Miksi ihmeessä äitinä tästä olisin jotenkin haikeana tai surullinen.

Se on tietysti otettava huomioon, että olen siitä onnekas ihmishupsu, että rakastan työtäni, enkä ole missään vaiheessa kokonaan työelämästä poistunutkaan. Ymmärrän, että tämä päivähoitokokemus voi jollekin toiselle olla miljoona kertaa rankempi, jos työ mihin pitäisi palata muistuttaa enemmän pakkotyöleiriä, kun sitä omaa unelmaduunia. Mulla taas tämä kevät on ollut jos muutenkin, niin myös työn puolesta aika rankka. Työmäärä on ollut melkoinen ja se ylimääräinen aika, jota arjesta ei löydy on töihin otettu sitten yöunista. Pitkään jatuvat olemattomat yöunet ja jonkin sorttisesta esiuhmasta pullikoiva taapero, ei ole mikään kevyt taakka kantaa. Mikään työ ei ole ollut näin rankka kun tämä yötyö ja kotiäiti kombo ja mäkin olen kyllä melkosiakin duuneja vääntäny elämäni aikana. Mutta kyllä kannatti vähän venyä ja kiltisti vaan jonotella päikkypaikkaa. Nyt saatiin Niila niin ihanaan päiväkotiryhmään meidän lähipäikkyyn, että kaikki se yöraatamisen aiheuttama otsasuonen kiristys on ollut sen arvoista. Nyt ollaan vaan onnellisia ja katsotaan mitä tuleva viikko päikkypojan kanssa tuo tullessaan. Tuli mitä tuli me ollaan siihen nyt valmiita. Ja ainiin sain päiväkodista ison kirjekuoren jossa lukee ”Onnea Niilan äidille” . Sunnuntaina sitten kurkataan mitä se mun pieni lintu on äitille askarrellut. Pakahdun rakkaudesta.

 ♥: Anna