Sivut

25.3.2015

Tyttöisät kukkasynttärit

Viikko sitten olin jännittävässä illassa, oli nimittäin ystäväni Tuikkiksen synttärijuhlat ja niitä vietettiin elämäni ensimmäisessä kukka-asetelmatyöpajassa Rouva Neilikan luona Kukka - ja sisustus Neilikassa. Pääsimme Rouva Neilikan opastuksella tutustumaan kukka-asetelmien saloihin ja tekemään kaksi omaa asetelmaa. Kuulimme ja näimme illan aikana pähkinänkuoressa mistä kukka-asetelmien teossa on kyse. Lopuksi saimme lunastaa tekeleemme varsin sopuisaan hintaan ja näin viikon jälkeenkin asetelmat ovat yhä täysin freesit ja ilostuttavat päiviäni olohuoneen pöydällä. Aivan kerrassaan mahtava sukellus kukkien maailmaan ja täytyy sanoa, että olihan jotenkin hirmuisen terapeuttista puuhaa. Tämä oli ehdottomasti pitkästä aikaa mukavin synttäritapahtuma ja minä en ainakaan edes tiennyt, että tällaisia voidaan järjestää. Tässä siis kukkaisa vinkki kaikille päijät-hämäläisille tuleville synttärisankareille tai rauhallisempien polttareitten suunnittelijoille. Mehän alettiin synttäriväen kanssa jo kovasti haaveilemaan myös kimppuillasta, joskin se on kuulemma paljon paljon vaikeampaa ensikertalaiselle nakkisormelle.. onnistuisikohan paremmin hermoin jos se olisi kimppu & skumppa -ilta hehe.

Tässä postauksessa kuvia työvaiheista ja huomenna teen uuden kuvareportaasin molemmista valmiista kimpusta päivänvalossa meillä kotona.

Tärkeät opit joita illasta sain leikkokukkain kanssa eleleville:
  • leikkaa leikkokukkiin uusi imupinta ennen maljakkoon laittamista
  • älä koskaan leikkaa yllä mainittua imupintaa saksilla vaan aina veitsellä
  • muista lisätä vettä ahkerasti, kukat imuttelee hirmuisen paljon vettä

Alla kuvatekstein pientä selontekoa vaiheistani ensimmäisen asetelman kanssa.

Tässä työvälineet. Tämä saattoi olla ensi kosketukseni oasis sieneen näin aikuisiällä ja vielä kädet kukkia täynnä

Aloin rakentelemaan viherpesää jahka imupintojen veistely alkoi sujumaan riittävän hyvin.

Tässä valmis viherpesä..sitten itse kukkien kimppuun.

Ensimmäiset kukat laitettu ja voi pojat oli jännittävää.

Valmis asetelma! Voi miten ylpeä olinkaan. Olisi se voinut mennä paljon huonomminkin!

2 kommenttia:

  1. No enpäs ole kuullutkaan tuollaisesta mahdollisuudesta, vaikka kaveriporukalla ilman juhlanaihettakaan!!! Ja ihana asetelmahan siitä syntyikin!

    amp

    VastaaPoista
  2. Tuollainen sieni onkin tosi kätevä asetelman tekemisessä. Hieno kimppu! Keltainen nousee värinä kivasti esille vihreän ja valkoisen joukosta :)

    VastaaPoista