Sivut

10.3.2013

Synttärisankarin on helppo hymyillä...

...kun on ympärillä näin mainioita ihmisiä!

Eli tänään pyörähti tällä neidillä 27 vuotta elon pituutta plakkariin ja  mua on muistettu niin hurjan paljon, että ihanhan tässä liikuttuu! Onnitteluja on sadellut kännykkään pitkin päivää ja mummo luikautti oikeen synttärilaulunkin puhelimessa. Jotenkin ehkä eniten on hymyilyttänyt kaikki ne symppikset hellittelynimet millä ystävät ja perhe mua kutsuupi. On Anna mannaa, murusta, mussukkaa ja ihanaista. Myös Jakkerin aamuinen synttärikuiskutus aamu-uniselle vaimokkeelleen oli sangen suloinen.

Olen saanut pitkin viikkoa myös kivoja synttärilahjoja (ja lahjoistahan me tytön tykätään!): Jakkersonin lahja vei mut elämysrokkaamaan Stam1nan tahtiin jo perjantaina (eilisestä postauksesta näette miten intopiukkana taas olin) ja tänään mennään viellä leffaan. Kakunkin se lupasi leipasta, mutta toivoin itse, että se saadaan vasta viikon päästä pöytään, kun seminaarin jälkeen olen luvannut tarjota juhlasumpit luokkakavereille. Meillä on ollut tällainen hauska tapa likkojen kanssa, että semman jälkeen tulee kakkua. Tällä tavalla taataan se, että ne jo aiemmin valmistuneet tulee katsomaan seuraavien seminaareja "kakkupalkalla", meiltä kun porukka pakkaa valmistumaan tällä tavalla ripotellen.

Äityli taas soitteli jo eilen että lahjaa on tulossa, samoin isukki tänään päivällä. Jarkon vanhemmat kävi myös sumpilla ja toi mulle ihanan kimpun tulppaaneja. Kyllä tuli kotiin heti kimpullinen kevättä!

Vaan ensimmäinen lahjanen tuli jo torstaina. Se oli matkustanutkin kaukaa, sillä postiluukusta putkahti mehevä kuori suoraan Belgiasta! Se saapui lentopostina ja keneltäkäs muultakaan kun mun parhaalta ´belgiasiskolta´ Hannalta.  Paketissa oli sisällä koruja, pieni söpö pussukka, kortti liikkis-viestillä ja ah, belgialaista suklaata! Kyllä tuli niin hyvä mieli, että ei meinannu naamassa lääniä riittää sille hymylle! Kiitos Hanna!

Ja kiitos kaikille muillekin, jok ikiselle, jotka ovat mun päivääni onnitteluilla ilostuttaneet. Vaikka sitä ikää tulee joka vuosi lisää, niin joka vuosi sitä iloitsee yhtä paljon näistä hupsuista viesteistä. Kiitos kiitos kiitos. Olette parhaita!

Vaan nyt lähden valmistautumaan leffaan. Heippati rallaa ja kliffaa sunnuntaita kaikki!


ps. Voisinpa melkeen luvata että ensi viikolla tulette näkemään uuden kotimme blogissa. Ei täällä vielä valmista ole, mutta ruskeat laatikot on saatu pois kuvasta jo niin kivasti, että esittelykierros voine alkaa!

pppsss. Kiitos tädilleni Saaralle tuosta keltaisesta maljakosta! Tuli heti käyttöön ja sopii olkkariin kuin nenä päähän!







12 kommenttia:

  1. Hurjan paljon onnea ihana Anna <3

    VastaaPoista
  2. O N N E A !!!!!!!!

    VastaaPoista
  3. Hurrrjasti onnitteluja Annalle! =)

    Hienoja lahjoja ootkin saanut. =)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea vielä kerran Annaseni :-)

    Vautsi mun paketti pääsi tosiaan ihan valokeilaan, hihi. Nauti lahjoista ja etenkin suklaasta! Olen yllättynyt että se tuli niin nopsaan, mutta kiva etukäteen ku myöhään eikö :-D

    PS. Eihän Belgia nyt niiiin kaukana ole :-P

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanaiset naiset! ja Hanna totta turajat :)!

    VastaaPoista
  6. Onnea vielä näin myöhästyneesti! 27 on kaunis ikä. :)

    VastaaPoista
  7. Tuo maljakko on ihana!

    VastaaPoista
  8. Tosi ihania lahjoja olet saanut,mutta yksi on vielä avaamatta .Terkkuja lähettää mummo.

    VastaaPoista