Sivut

23.1.2013

Kiirettä pukkaa

Huh huijakkaa, oon tällä viikolla ollu kyllä sellaikin touhutätskä, ettei mitään rajaa. Alkuviikosta pistin asiakkaille heti töitä menemään, mitä viikonloppuna sain valmiiksi ja eilen mun iltaa ilahdutti pidemmän tovin kaverin ihana poikaliini, josta olen täällä aiemminkin kertoillut. Olin niin ylpee siitä mussukasta, kun hän (1,5v pian) monta kertaa illan aikana osoitti mun ja Jarkon kihlakuvaa ja sanoi selvällä suomen kielellä, että "Anna". Kyllä siinä oli hoitotästkällä hymy herkässä (ja melkeen tippakin linssissä, hehe). Käytiin ulkona vähän pulkkailemassa ja sisällä piirreltiin kuulemma autoja. On se vaan kiva hoitaa noita nassikoita.

Tänään oonkin sitten sormenpäät savuten naputellut opparin kirjallista, jonka pituus tällä hetkellä on 16 kokonaista sivua silkkaa tekstiä. Tuohon kun lykkää kuvat päälle ja loput tekstit ja nätin taiton niin kyllä siitä ihan hyvä opus tosta munkin älyn tuotoksesta tulee. Sen pitäisi aika tasan kuukauden päästä ollakin sitten kokonaan paketissa koko helahoidon. Ahkerointi jatkukoon.

Tekstin nakuttelun lisäksi tänään olen kerinnyt myös piirtää paljon kuvituksia tähän erääseen isompaan prokkikseen, jonka ensimmäisen osan pääsen vihdoin muutaman viikon päästä teillekin esittelemään. Kiva kiva.

Kävin myös Zenanalla kehonhuollossa, jonka jälkeen jäätiin tyttöjen kanssa saunomaan. Pakko sanoa, että nuo hetivalmiit saunat ei kyllä ole yhtään mun makuuni. Pää hikoilee ja varpaat on jäässä. Onko se nyt sitten muka hyvä löyly, kysynpa vaan.

Että sellaisia kiireitä tänne. Kiireitä on luvassa lisää, kun tästä parit viikot eteenpäin vierii, vaan niistäkin sitten ajallaan lisää. Suonette anteeksi jos postaukseni on helmikuun aikana hieman ressaantuneita ja harvempia. Silloin koittaa semmosen runttauksen hetki kun moni asia opparia ja projekteja myöten sattuu samaan hetkeen, niin voi pienen graafikon pää olla aika pyörällä. Heti maaliskuussa luvassa taas laadukkaampaa turinaa. Sen lupaan.

Tässä vielä kuva todentamaan, että tämä oli kerrassaan ihana päivä kaikesta kimpoilusta huolimatta:

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä opparin kanssa!
    Mun pitäisi (juuri nytkin...) askarrella gradua, mutta ihmettelen edelleen miten sain edes sen Muotsikan opparin tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka :)! Välillä mietinkin, kun luen sun blogia, että vitsi toisilla tää vaihe on niiiiin ohi :)! Zemppiä sulle gradun kanssa.

      Poista
  2. Rapsuja kisuille, mua vieläkin hämmästyttää tää näiden meidän ja teidän kissojen samanvärisyys :D Minkä värisiä teidän kisut muuten virallisesti on ? Meillä Rasmus on creme ja Amaranth on sinikilpikonna harlekiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on tää kyllä ihan kummaa että miten nää voi olla näin saman väriset nää meijän tyypit. Leon on väriltään red tabby ja Epun värityksen nimeä en itseasiassa ees muista.. :D pitääpä kaivaa sen papereita esille (Linda jos luet tän niin saat vastata :D hehe). Mun pitäiskin laittaa Pojista vauvakuvia tänne, niissä kun näkyy Leonin punaiset täplät mitä hänellä vauvana oli.

      Poista
    2. Rasmus on myös noin virallisesti punainen ja näyttelyssä väritarkastettukin pentuna mutta kyllä se ihan oikeasti on creme :D Meillä oli siellä väritarkissakin kova vääntö ja sen jälkeen vielä arvostelussa ( tuomari kasvatti sfinxejä ) väännettiin siitä väristä ja käytiin vielä kerran niiden värin päättäneiden tuomareiden juttusilla :DPunaiset sfinxit on ihan eri värisiä kun meidän muru.

      Onko sun kissat siis Lindalta ? Oonkin häneen joskus aikoinaan näyttelyissä törmännyt kun vielä niissä käytiin :)

      Poista
    3. Juu meijän katit on Lindalta. Tai siis Leon on Lindan pentueista ja Eppu tullut meille sijotukseen ja on Lindan omistuksessa, mutta alun perin Venäjältä :) pitkän matkan pieni matkustellut <3

      Poista