Sivut

29.12.2012

Lauantaina Lauantaissa

Tämä aamu alkoi erittäin mukavasti, kun Jakkerin kanssa hurautettiin Karismaan aamukahville Lauantai nimiseen kahvila/ravintolaan.  Lauantai on hauska pikakotiruokala ja sillä on kaksi toimipistettä Lahdessa: toinen sijaitsee juurikin Kauppakeskus Karismassa ja toinen keskustassa Aleksanterinkadulla. Siitäkin huolimatta että ystäväni on Lauantaissa töissä, en ollut aiemmin käynytkään ko paikassa. Nyt oli erittäin hyvä syy lähteä keskustaa kauemmas aamukahveille, kun tarkoituksena oli shopata samalla Jarkolle uudet housut (löytyikin tosi kivat ja hyvällä alella Jack & Jonesista, kiitos ihanan pirtsakoille myyjille).

Oltiin itseasiassa niin aikaisin liikenteessä, ettei kaupat olleet vielä edes auki ja Lauantaissakin oli vielä mukavan rauhallista. Istuttiin ja syötiin siinä sitten ihan kiireettä leivät naamariin. Mun leipä oli ihan hurjan hauskan näköinen kahdesta taikinasta tehty valtava mahti sämpylä  ja kaiken lisäksi ihan uunituore. Lauantain idea onkin tarjota aina uunituoretta kotiruokaa.

Restelin nettisivuilla Lauantai -ketjua kuvaillaan näin:


Lauantaissa itse leivottu lämmin pulla, itse paistettu vohveli, itse tehdyt lihapullat, kauden marjat ja hedelmät sekä luomuleivät viestivät kotona tehtyä, aitoa, puhdasta luonnonmukaista fiilistä. Nämä yhdessä luovat kodikkaan ilmapiirin ja houkuttelevat herkkuhetkiin ja irrottautumaan kiireestä sekä arjesta hetkeksi. Lauantai tarjoaa tervetulleen tauon kotoisassa ja hauskassakin miljöössä ostosten lomassa.
Tarjontaa vahvistavat herkulliset ja terveelliset pikakotiruoat ja päivittäin vaihtuva lounasruoka, joita voit syödä hyvällä omalla tunnolla. Kaikki herkut ovat saatavana myös take away –tuotteina.

Pakko todeta, että tuo kuvaus ei näin ensivaikutelmalta edes valehtele. Katselin siinä sämppistä mutustaessani ruokalistaa ja siellä kyllä oli niin herkullisen kuuloisia annoksia, että pitää varmaan joskus mennä kokeilemaan niitäkin.

Paikka oli muutenkin todella viihtyisä. Erityisesti mua viehätti nuo aivan ihanat lamput ja muutenkin neuleajatuksen kanssa flirttaileva visuaalinen ilme. Aion ehdottomasti varastaa tuon mahtavan varjostinidean ja kokeilla jotain saman tyylistä viritystä jossain vaiheessa. Virkattu varjostin olisi aivan ihana esim ruokapöydän päälle kotiin!

Kaikki Lahtelaiset tai matkaansa Karisman ohi nelostietä taittavat, suosittelen ihan täysin tätä koko perheen ruokapaikaksi. Kivat isot tilavat loossit luo täydelliset puitteet ihanalle kakkuhetkelle tyttöporukassa tai mukava puuhanurkka hyvän meetingin pienten lasten äideille. Sinne vaan hus hus!









Siellä se Eltsi kurkistaa :)


Aivan mahtava idea!


Onko hauskempaa sämppäriä nähty?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti