Sivut

14.2.2011

Origami lintuja ja tyttöisiä ajatuksia

Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen on välillä ihan hyvä unohtaa kaikki mieltä askarruttavat velvoitteet, ja siirtää kaikki mikä on siirrettävissä tulevaisuuteen. Tänään oli sellainen päivä. Kävin eilen piiitkällä kävelyllä antiikkikadulla ja keskustassa, jonka jälkeen tein ahkerasti kouluhommia ja kiitokseksi siitä sain hirveän migreenin. Ajattelin, että tällainen peli ei vetele ja pidin sitten ihan kostoksi tänään oikein ihanan möllöttelypäivän.
  Oli oikein virkistävää, kun tiesi jo aamulla, ettei tarvitse lähteä yhtään minnekään ja aikaa riittää yllin kyllin mihin vain.  Mutta koska olen tällainen hupsu nautin kyllä eniten juuri siitä puuhastelusta, eli päiväni sisälsikin lopulta erittäin paljon toimintaa. Siivoilin, kävin ulkona kävelyllä, askartelin, kirjoitin kirjettä, söin hyvin, pyykkäsin vähän ja katselin skypen kautta lempi ohjelmani Marian (kiitos Jarkkoseni <3).
  Ehdottomasti mukavinta tänään oli tuo askarteluosuus. Olen aina halunnut oikein sormet syyhyten oppia tekemään origamilintuja ja tänään annoin itselleni aikaa tuon jalon taidon opettelemiseen. Tunti jos toinenkin meni leppoisasti näperrellen ja Yonaa kuunnellen. Linnuista tuli oikein hienoja ja koska ne ovat tehty paikallisen pizzerian mainoksista, sopii ne ihan täydellisesti yhteen kouluprojektiin, jota Veerlen kanssa työstetään. Innostuin sitten ylipäätänsä tekemään kierrätysaiheisia juttuja ja hupsista-keikkaa limutölkeistä oli syntynyt kynttilänalusia! Että tulipa sitten kuitenkin tehtyä niitä kouluhommia ihan huomaamatta.
   Tämä kaupunki kaikessa suloisuudessaan ja romanttisuudessaan, on tehnyt musta ihan hassun ja jos mahdollista niin entistä lempeämmän. Huomaan olevani välillä melkoisessa onnellisuuskuplassa ja haaveilen kaikesta lakkaamatta. Toki tämä tilanne, että on ”yksin kokeilemassa siipiään maailmalla” ja kaukana omasta kullasta rakentaa oman osansa siihen, että tunnen toisinaan eläväni romanttista komediaa.  Hymähtelen ja hymyilen, katselen puistossa leikkiviä lapsia ja suurin piirtein tanssahtelen mennessäni. Jopa viikonlopun sadekelit sain käännettyä päässäni suloiseksi, hyppiessäni kukkasateenvarjo (uusi) kädessäni vesilätäköitten yli. 
  Tästä inspiroiduinkin viettämään nyt jo toistamiseen tyttöisyysviikkoa! Eli ensi viikolla pyrin olemaan oikein erittäin tyttöinen. Käytän hametta, lakkaan kynnet, laitan hiukset siististi ja meikkailen.Viime keväänä ensi kertaa viettämäni tyttöisyysviikko oli menestys! Olin kyllästynyt, että hiukseni repsottavat ja että näytän enemmän menninkäiseltä kuin nuorelta naisihmiseltä. Viikko tyttöilyn korostamista saikin, minuun iskostumaan juuri sopivan verran tyttömäisyyttä. Ja nyt kerran olen näin sopivassa tyttöilymiljöössä on todellakin aika taas ottaa oikein asiaksi tyttöillä.
Nyt lähden nukkumaan, että voin herätä huomenna virkeänä uuteen viikkoon tyttöisään. Guud nait!

Jarkolta saatu Haisuli mukana menossa <3

Kierrätys-kynttilänaluset

freesi Anna manna

Nää on tyttöisyysviikon viralliset kotitohvelit!

Uusiokäyttöä mainospostille

Annan sontsan alla on kukkaisaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti